sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Muutto ja uusi koti

Kolme kuukautta vierähti edellisestä kirjoituksesta. Marraskuun lopulla tehtiin muuttokatselmus ja -tarkastus, jonka jälkeen se oli menoa. Väliaikainen asunto piti puunata  hammasharjalla ja oma talo vähän isommalla.

Meillä oli itsenäisyyspäivää edeltävänä lauantaina vielä taloesittely, ja maanantaina muutettiin.
Olimme itse paikalla myös taloesittelyssä, ja siellä ei juuri hiljaista hetkeä ollut. Tuntuivat tykkäävän talosta, ja oli kiva rupatella innokkaiden rakentajien kanssa. Vastahan vuosi sitten olimme itse samassa tilanteessa.

Onneksi oli koko joulukuu aikaa muuttaa ja siivota vanhaa asuntoa, mutta jouluksi kinkku uuniin oli ehkä tavoiteltavampi asia kuin jouluksi uuteen kotiin. Ihan hirveästi en jaksanut joulukoristeisiin panostaa, koska oli mukavaa muutenkin.

En ole esitellyt paljon sisämateriaaleja, mutta tässä muutamia huomioita kuvien kera.

Valkoinen keittiö kiiltävällä työtasolla.
Yläkerran aulan läpi menee takan hormi, joka lämmittää myös yläkertaa.



Makuuhuoneen iso ikkuna ja ranskalainen parveke.

Alakerran kylpyhuoneessa kuivatellaan myös harrastusvälineitä.


Olen erityisen tyytyväinen kylpyhuoneen laattavalintoihin.

Kuopuksen mielestä tässä on punaisen maton paikka, vai olisiko sittenkin omassa sängyssä.
Vain muutamia pieniä juttuja on vielä tekemättä ja yksi isompi: eniten haittaa aiheuttaa ilmanvaihdon venttiilien melkoisen kova humina.  Tähän mennessä kaikki reklamaatiot on hoidettu mallikkaasti, mutta lvi-puoli saisi ryhdistäytyä. Uskon kuitenkin, että tähänkin löydetään ratkaisu.



Talo on nyt maalausta ja pihatöitä vaille valmis. Jatkossa Oma piha kalliolla keskittyykin enemmän pihan hoitoon ja ulkotöihin, kuten nimikin kertoo. Luvassa on maalausta, autokatoksen esittelyä ja pihaistutuksia ehkä myös jotain rappusista ja kivetyksistä. 

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kaikki liittymät valmiina - siistejä letkuja ja putkia

Vesi on nyt virallisesti asennettu taloon, ja hanat tulevat pian. Tekninen tila on täynnä siistejä letkuja ja mutkia, ja maalämpö lämmittää koko taloa. Maalämpökaveri vain huomautti, että älkää kuitenkaan vääntäkö mistään nappuloista vielä. No, ei tulisi kyllä mieleenkään.

Tässä näkyvissä vesi-, viemäri- ja sadevesiputket, jotka kaupunki liitti kaivoihin. Keltaisessa menee katuvalosähkö.

Urakoitsija teki tämän syksyn viimeiset maatyöt: täytti liittymämontut ja oikaisi ja muotoili rajan. Sitä ennen piti etsiä vesikaivo, jonka kaupunki oli muutama vuosi sitten asfaltoinut yli. Jos kaivo olisi näkynyt, olisi asfaltointia ja kaivamista tarvinnut pari metriä vähemmän.



Meillä oli oma liikennemerkki ja varoitusvalot yhdelle naapurille

Kaupunki vastasi vesi-, viemäri- ja sadevesivesiliittymien yhdistämisestä kaupungin kaivoihin. Vihdoinkin luulen ymmärtäväni jotain putkista ja liittymistä,  kun omin silmin näin.


Tekniseen tilaan mennään omasta ulko-ovesta.

Seuraavaksi odottelemme hanoja. Kalusteet on jo asennettu, ja parkettikin on valmis. Tontti on jo peittynyt lumeen.

Lisää putkia eli rännit paikoillaan.







tiistai 11. lokakuuta 2016

Slammattu, puoliksi laatoitettu vai kokonaan laatoitettu tai miksi ei kamiina?

Näin lokakuussa tekisi mieli testata jo takkaa.

Takka oli talon hankinnassa kynnyskysymys ainakin aluksi. Tiesin, että en halua peruspakettiin kuuluvaa takkaa. Toisaalta tiedostin, että jos haluan takkaan vähänkin muutoksia, se on kohtalaisen kallista. Mietimme jopa hetken, että jätämme koko takan pois. Sopimus kuitenkin allekirjoitettiin perustakalla.

Budjetin varmistututtua maatöiden jälkeen perustakka alkoi taas mietityttää. Talopakettien perustakka on luonnonvalkoinen (tai kermanvärinen) slammattu eli hiertopintainen takka, johon saa halutessan etuosaan laattoja. Kävimme takkamyymälässä katsomassa takkaa uudestaan. Harkitsimme ensin mustaa tai harmaata slammattua takkaa ilman laattoja, mutta värin muutoksella sai jo paljon muitakin herkkuja takan pintaan.

Kaunein takka olisi mielestäni ollut valkoinen kamiinatyylinen takka, mutta kamiinoiden tulipesä on todella pieni. Siellä olisi voinut polttaa minipuita vain 2-3 kpl kerrallaan. Lisäksi arka valkoinen väri mietitytti kamiinan värinä. Entä ovatko nämä kamiinat vain hetken trendi? Ehkä ei kuitenkaan.

Vaala vaakalaatoilla Kuva: Tulikivi Oyj 


Lopulta päädyimme valkoiseen kiiltävään Vaala-takkaan vaakalaattapinnalla. Hormin väriksi valitsimme mattavalkoisen. Myös musta hormi kävi mielessä, mutta nyt olen tyytyväinen valkoiseen. Hormi menee yläkerrassa aulan läpi, joten se on aika näkyvällä paikalla.

Vaalan saa myös kokonaan yhdestä laatasta eli tasaisella pinnalla, mutta sen budjetti meni jo korkeaksi. Laatan vaihtoehtona oli myös mattapinta, mutta ajattelin, että sekin imee likaa helpommin. Musta kiiltäväkin takka on upea, mutta se pöly siinä pinnassa. Pitääkö sitä aina olla niin käytännöllinen?

Vaala kokonaan sileällä pinnalla. Kuva: Tulikivi Oyj


Valintariteerit: kaunis, mutta käytännöllinen, pysyy lämpöisenä pitkään ja lisäpisteitä siitä, että takassa on tilaa pataruoka-astialle. Jos sitä vaikka innostuisi karjalanpaistista.

Valitettavasti en voi laittaa kuvaa omasta takasta, koska sen edessä on tällä hetkellä iso kasa laattoja, maali- ja laastisankoja. Onneksi takkaa ympäröi muovi.

Loppukaneetiksi lainaan varmaan ikuista takkamyyjien myyntiargumenttia: "Onhan se tietysti näkyvällä paikalla, että sitä ei voi olla huomaamatta...". 

maanantai 12. syyskuuta 2016

Pintamaalit seinissä ja kaksi erilaista sisäkattoa

Vaikka ulkokuoresta puuttuu edelleen lautoja, sisäseinät on jo maalattu. Kuopuksella on Gorgonzolaa, vanhemmilla Piazzaa, takan ja rappusten takana Ajopuuta ja wc:ssä Mulperia. Sisätyöt edistyvät vauhdilla, ja laatat saapuivat viime viikolla.

Haalean vihreää eli Gorgonzolaa. Mies ei heti huomannut,
ettei seinä ole valkoinen.

Piazza-sävy ilta-auringossa.

Takan ja sisärappusten takana Ajopuu-sävyä.

Kuten kuvista näkyy, myös sisäkatto on jo paikoillaan. Alakertaan tuli maalattu katto ja ylös pdf eikun mdf-paneelikatto. Työmaapäällikön ehdotuksesta teetimme myös ikkunoiden smyygit kivitalotyylisiksi. Unohdimme tosin mainita siitä raksamiehille, ja seinät ehdittiin jo maalata. Onneksi se onnistuu vielä jälkikäteenkin.


Esikoisen tapetin ostimme itse.
Raksamiesten tehdessä sisätöitä aloitin itse jo vähän pihatöitä ja piipersin vaahteran ympärille kiviä. Hain myös multaa ja muutaman tulppaanipussin, jotta ensi keväänä nousisi jo jotain väriä omalle pihalle.  Lisäksi kävin nokkosten kimppuun omin käsin juurineen, sitä työtä kyllä riittää.

Tähän vähän tulppaaneja ensi kevättä varten.
Olemme muuten päätyneet muuttamaan vielä autokatoksen katon mallia, siitä lisää lähiaikoina.

maanantai 15. elokuuta 2016

Heinä-elokuussa tapahtui paljon

Kesällä ei ole tullut paljon kirjoiteltua, mutta talossa tapahtui joka viikko jotain: lattialämmitysputket asennettiin paikoilleen, lattia valettiin ja kuivattiin, sähköpiuhat vedettiin päivässä, takka ilmestyi omalle paikalleen sekä takan putket katolle asti. Nyt katolla on myös piippu, joka näyttää mielestäni isolta kuin tehtassa tai laivassa.



Lattia on valettu ja kuivuu.
Koolaukset valmistuivat kahdessa päivässä, ja nyt ihan viimeiseksi huoneet saivat jo seinätkin. Sähkökaappi on asennettuna teknisessä tilassa ja maalämpöporaukset valmistuivat viime viikolla.  Päädyimme aikanaan maalämpöön, koska se tuli lähes kylkiäsenä jokaisessa talopaketissa, ja kaukolämpöliittymään oli liian pitkä matka.

Näin pieni tötsä jäi maalämpöporauksesta maan pinnalle.

Ahkeraa porukkaa nuo ammattilaiset, tosin saisivat tehdä samaa tahtia myös ulkopuolta, josta puuttuu vielä jonkun verran lautoja. Maalausta ei varmaan ehdi teettää tämän vuoden puolella. Seuraavaksi valmistuvat sisäkatot, ja neljän kuukauden päästä on jo muutto.

Takan putkeen tulee valkoinen mattapinta.


Tässä yritin kuvata piippua.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ulkomaalina vaikea valkoinen - osa 1

Talostamme tulee valkoinen. Ajattelin valkoisen värin valinnan olevan läpihuutojuttu, koska niin monessa raksablogissa kerrotaan jo valkoisesta ulkomaalista - ei ollut.




Otimme aluksi testimaalaukseen kolme valkoista puolihimmeää maalisävyä eräästä blogista, mutta emme päätyneet niistä mihinkään. Ajattelimme ensimmäiseksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi kirkkaanvalkoista Paperin sävyä, mutta Paperi oli liian vitivalkoinen ulkoseinässä. Näimme vastamaalatussa talossa myös suositun Tuulikki-sävyn, mutta Paperin vieressä Tuulikki näytti liian keltaiselta. Lisäksi testissämme oli Teknoksen valkoinen TCS S 0500-N, mutta se oli lähes yhtä kirkas kuin Paperi.

Tikkurila 368X, Teknos NCS S 0500-N, Paperi ja Tuulikki tässä järjestyksessä.

Sävyt sivusta.
Löysimme lopulta mieleisemme valkoisen sävyn erään talon seinästä lenkkireitillämme. Saimme koodin talon omistajalta: Vanhan ajan valkoinen 368X. Vanhojen talojen valkoinen on maalarinvalkoista, mutta Tikkurilan Vanhan ajan valkoisessa sävyssä on vielä vähän enemmän harmaata kuin maalarinvalkoisessa. Emme suunnitelleet alun perin talon väriksi harmaaseen taittavaa valkoista, mutta se näytti jotenkin tyylikkäältä ja miellyttää nyt eniten.



Itse olen joutunut jo räystäslautojen maalaukseen. Voin kertoa, että minua pelottaa katon rajassa maalaaminen enemmän kuin Linnanmäellä ikinä. Keskityn vain siihen, että jalat pysyvät paikoillaan.



Haluamme kuitenkin hyödyntää räystäslautojen maalaamisessa Design-talon jykeviä telineitä, kun ne ovat vielä paikoillaan. Kokonaisuudessaan talo maalataan myöhemmin.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Tylsiä vai ajattomia sisäseinien sävyjä?

Raksamiehillä oli melkein kaksi viikkoa juhannuslomaa, joten nyt ehtii kirjoittelemaan vaikka talon sisäseinien sävyistä. Lähes kaikki seinät maalataan, ja päävärinä on, yllätysyllätys, valkoinen.




Olemme tottuneet valkoiseen väriin edellisessä asunnossamme, joten sillä oli helppo jatkaa. Valitsimme toki muutaman tehostesävyn, jotka otin suoraan Design-talon sisustusillan sisustussuunnittelijan ehdotuksista. Kyselin häneltä epämääräisesti hiekan ja cappuccinon sävyjä, ja värikoodit tulivat kuin automaatista: Mulperi, Piazza ja Ajopuu.

Mulperi

Piazza

Ajopuu


Alakerta maalataan lähes kokonaan valkoiseksi Kalkin (F484) sävyllä, koska se käy kuulemma parhaiten myös valkoisten listojen sävyyn. Itse olisin valinnut valkoiseksi suositun Paperin sävyn, mutta ajattelin luottaa tällä kertaa ammattilaiseen. Valkoisen takan taakse tulee Ajopuun sävy (V484), jota tulee myös rappusten takaseinään.

Kalkki

Kuopuksen makuuhuone tulee kokonaan vedenvihreällä sävyllä Gorgonzola (G444), ja esikoisen makuuhuoneeseen tulee talon ainoa tapetti, jonka hän valitsi itse. Tapetissa on vanhojen lentokoneiden konepiirustuksia. Aikuisten makuuhuoneen sävyn Piazzan (Y487) sain, kun kysyin jotain vaaleaa, mutta ei ihan valkoista makuuhuoneeseen.

Gorgonzola

Alakerran wc:ssä vain yksi seinä on laatoitettu isoilla valkoisilla laatoilla, ja muut maalataan Mulperin (H484) sävyllä, mikä on näistä lempisävyni. En halunnut kuitenkaan wc:n sävyä muihin huoneisiin.

Kaikki sävyt ovat vaalean maanläheisiä, enkä usko kyllästyväni niihin helposti. Jonkun mielestä ehkä tylsää, mutta itse viihdyn näissä väreissä. Näytöllä sävyt näkyvät vielä himmeämpinä, mutta koodeilla ne löytyvät mistä vaan.