sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Entten tentten, kuka meille talotoimittajaksi?

Viime viikot ovat kuluneet talotoimittajien vertailussa ja pohjakuvien pyörittämisessä. Välillä tuntuu, että talotoimittajan päättäminen on kiinni paitsi budjetista myös siitä keneen uskaltaa luottaa. Lähes jokaisesta löytyy netin keskustelupalstoilta negatiivista sanottavaa, toisista enemmän kuin toisista. Pari negatiivista palautetta leviää aina pidemmälle kuin 10 positiivista.



Tekee mieli laittaa ihan pikkuisen enemmän budjettia omasta mielestä luotettavamman oloiseen talotoimittajaan. Luotettavuuden tunne syntyy monista eri asioista: yhteyshenkilöstä, yhteydenpidosta,  nettikirjoituksista, talotoimituksen sisällöstä, keskusteluista muiden kanssa ja musta tuntuu -tuntumasta. Meillä luotettavuuden tunteeseen vaikutti eniten vastaavan pääsuunnittelijan kokemukset eri talotoimittajista. Olemme kyllä varautuneet siihen, että kaikkea voi sattua ja toivomme, että reklamaatiot hoidetaan sujuvasti. Onneksi pääsuunnittelijamme on pitkän linjan miehiä, jolta löytyy kokemusta eri toimijoista.



Olen käynyt keskusteluja talotoimittajien myyjien kanssa välillä kahdestaan, koska minä lasken meillä budjetin. Ihmettelen, kuinka vähän talomyyjät yrittävät oikeasti myydä taloja. Vai häiritseekö heitä, kun mies ei ole mukana. Meillä on aika selvät kuviot siitä mitä haluamme, joten kannattaisi. Tällä hetkellä on enää kaksi talotoimittajaa mukana. Ensi kerralla olemme jo toivon mukaan päättäneet toimittajan.

4 kommenttia:

  1. Mukavaa löytää uusi Espooseen rakentavien blogi! Huomasin aikanani saman eli talomyyjät ovat yllättävän asiakaspalvelutaidottomia ja osa suorastaan myyntihaluttomia. Onneksi poikkeuksiakin löytyy. Kai teillä on jo vastaava mestari valittuna? Suosittelen ehdottomasti ottamaan mukaan oman asiantuntijan ennen talotoimittajan valintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, on mestari valittuna. Lueskelin myös sinun blogiasi illalla myöhään. Tuo budjetissa pysyminen maatöiden osalta jännittää eniten...

      Poista
  2. Kirjoitin joku kuukausi sitten omaan blogiini rakennus-urakan jälkeisiä fiiliksiä siitä miten rakennusfirmat voisivat parantaa palveluaan ja yksi useamman rakentajan kommentti on ollut että tällä alalla osa myyjistä eivät ota tosissaan nais-asiakkaita. Harmillista mutta kokemuksesi on varmasti ihan totta siitä että myyjät kuvittelevat ettei tässä millekkään kaupoille aleta ellei mies ole mukana.

    Meidän talopaketti = passiivikivitalot (neopor-harkoista) tuli nimenomaan minun aktiivisuuden vuoksi. Tapasin ensin myyjää Helsingissä ollessani ja selvittelin muutamia perusasioita. Halusin raskaan kiviharkko-talon sijasta rakentaa nopeammin neopor-harkoista ja näinpä passitin miehen seuraavalla työmatkalla Passiivikivitalo myyjien puheille. Heillä meni tovi kun saivat miehen pään kääntymään mutta todellakin pohjatyö kannattee yhtä lailla tehdä nais-asiakkaan kanssa sillä hän voi olla se joka lopulta päätöksen tekee kahdesta hyvästä.

    Minä kilpailutin myös ikkunat ja siinä oli kyllä myyjät ihan tosissaan. Varmaankin arvasi että nyt taitaa olla edessä se jolla on sanavaltaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yllättäväähän tuo on. Itse olen tottunut kysymään asioista hyvinkin tarkalla tasolla, vaikka tai erityisesti, jos en niistä etukäteen tiedä mitään.

      Poista