tiistai 1. maaliskuuta 2016

Pöllejä, puita ja pilkkomista

Kaikki isot puut ovat kaatuneet tontilta paitsi yksi. Yksi vanha, jo vähän raihnainen, vaahtera sai jäädä tontin reunaan, koska siinä oli jotain. Oli tontilla toinenkin komea puu, vanha mänty, mutta ajattelimme sen olevan niin lähellä taloja, että se oli parempi kaataa nyt samalla. Aiomme istuttaa vanhalle vaahteralle kaveriksi uudempia, kun pääsemme siihen vaiheeseen.

Vaahtera uuden lumen alla kevätauringossa.

Puiden suhteen tontti oli helppo: vain kuusi isompaa kaadettavaa puuta ja muutama tunti halkomista, pöllien pyörittelyä ja pulkalla vetämistä. Saimme tontilla jo olevan ulkovajan seinän täyteen takkapuita. Käytimme puiden pilkkomisessa enimmäkseen vuokrattua halkomakonetta, jolla lapsetkin saivat pöllejä palasiksi, koska kone oli niin hidas.

Tässä on jo pari uutta kerrosta päällä halkoja ja hiirille pesäpaikkoja.

Seuraavaksi on vuorossa risusavotta omin voimin. Ai niin, rakennuslupahakemuksen ensimmäinen vaihe on tehty. Nyt odottelemme puuttuuko hakemuksesta jotain oleellista, toivon mukaan ei. Hyvän vastaavan avustuksella hakemus ei ollut kauhean paha nakki. Vain hieman enemmän paperin pyörittelyä.



Kaksi puuta oli sisältä lahonneita, vai olisiko jonkun ötökän syömiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti