maanantai 30. toukokuuta 2016

Nopeat maatyöt - kalliokin säästyi

Urakoitsijamme louhi, tasoitti, putkitti ja sorasti tontin alle kahdessa viikossa. Maallikkona se tuntuu lyhyeltä ajalta. Perustusten tekijät tulivat heti seuraavalla viikolla. Kuten vastaavamme joskus mainitsi Design-talon konsepti etenee kuin juna.

Louheen määrä näytti epätoivoisen suurelta.
Kuivana toukokuuna satoi vain parina päivänä, ja vesi imeytyi hyvin louhittuun monttuun. Monttua ei siis tarvinnut paikkailla betonilla. Täytyy kyllä kehua meidän urakoitsijaa, joka on hyödyntänyt huomaamattomasti tontin vähäisen maan ja osan louheesta pohjan täyttämiseen.


Pihaan jäi kuin jäikin vielä avokalliota, ja putkikanaalin päälle oli muotoiltu samanlainen kumpu täyttömaasta kuin siinä oli aikaisemmin kalliosta. Kallio jää lopulta autokatoksen taakse eli se ei näy juuri muille, mutta tärkeintähän on, että se näkyy meille.

Tässä jo lajiteltuna pienempää louhetta hyötykäyttöön.
Putkia kanaalissa.
Päässäni ehti pyöriä jo miljoona eri pihasuunnitelmaa, että mitä kaikkea kallion viereiselle täyttömaalle voisi laittaa. Ensin istutamme nurmikon, jonka jälkeen voi miettiä laittaisiko matalaa kukkapenkkiä, pensaista, jonkun puun, kivipolun vai mitä.  Haluaisin ne kaikki. Talon toiselle sivulle jää myös yllättävän paljon tasaista maata, johon saa nurmikkoa. Sitä ei peitetä terassilla.


Olisin jo halunnut istuttaa nurmikon, mutta mies ei ihan vielä innostunut. Kuulemma pitäisi saada talo ensin pystyyn. Ai miten niin?

Kallio autokatoksen ja terassin välissä. 
Nyt alkaa tapahtua muuten niin nopealla tahdilla, että monta juttua meinaa jäädä nostamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti